torstai 18. kesäkuuta 2015

Mistä tieto verottajalle?


Tähän mennessä olemme "oppineet" sen, että yleensä ottaen kaikki tulot kiinnostavat verottajaa.Tässä alkuvaiheessa keskitymme vain ansiotuloihin ja jätämme pääomatulot kokonaan huomiotta. Lainlaatija (eli ne kansan yhdessä valitsemat edustajat) on halunnut tehdä lähes kaikesta tulosta myös verotettavaa. Rahaa tarvitaan yhteiskunnan pyörittämiseen!

Jotta voisi veron määrätä, täytyy verottajan tietää, mitä kansa tienaa. Miten se saa tiedon?

Euroa, Rahaa, Maksaa, KäteiselläKun palkansaaja saa palkkansa, työnantaja pidättää siitä veron ja vähän muitakin maksuja. Säännöllisin väliajoin työnantaja ilmoittaa maksamansa palkat verottajalle. Tämä tapahtuu tietysti jokaisen työntekijän osalta erikseen. Yleensä. Näin tekevät tunnolliset, kunnolliset ja lainkuuliaiset työnantajat. Nämä samaiset työnantajat ilmoittavat maksamansa palkat myös eläkelaitoksille, jotka sitten aikanaan osaavat laskea työntekijän ansaitseman eläkkeen.

Valitettavasti on olemassa myös työnantajia, jotka eivät näitä ilmoituksia tee. Pimeää palkkaa saavan kannattaisi kyllä hetken miettiä asiaa siltä kantilta, että eläkkeet jää sillä konstin saamatta.

Nukke, Mummo, Lasten Lelut, Puu, Leikkiä




Kela ilmoittaa maksamansa etuudet suoraan verottajalle. Samoin eläkelaitokset.






Sen sijaan, jos tienaat myymällä käsitöitäsi vaikkapa torilla, verottaja ei puuhistasi mitään tiedä. Haluasi tietää. Jotta voisi verottaa. Ainoa keino on siis se, että itse ilmoitat myyntitulosi verotoimistoon. Tai sitten voi käydä kyllä niinkin, että naapuri, kateellinen kollega tai muuten vain sinun asioistasi kiinnostunut kansalainen ilmiantaa sinut ja tienestesi. Nykyään se on helppoa. Netissä on lomake, jolla ilmiannon voi hoitaa. Täällä on asioita, joista ilmiantoja on tehty erään lehden mukaan.

Ennenvanhaan veroilmoitukselle piti merkata kaikki tulot itse. Nykyään ne siirtyvät suurimmaksi osaksi automaattisesti em. maksajilta. Verovelvollinen saa esitäytetyn veroilmoituksen tarkistettavaksi ja mahdollisesti täydennettäväksi. Ilmoitus tulee todellakin tarkistaa! Jos kaikki palkkatulot eivät siellä näy, kannattaa ihmetellä työnantajan kirjanpitoa. Veroilmoitukselle tehdään korjaukset ja lisäykset ja se palautetaan määräaikaan mennessä verotoimistoon.

Mervi

2 kommenttia:

  1. Eihän tuloiksi katsota sitä 3€ jolla myyn kortteja vaan se vajaa 2€ mitä teen sillä voittoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa. Näitä asioita tulemme tutkailemaan vielä tarkemmin.

      Poista