perjantai 19. kesäkuuta 2015

Pieni huomautus

Kirjoittaessani seuraavaa aihetta, tuli yht'äkkiä mieleeni asia, joka on heti alkuun mainittava.

Minä olen ENTINEN verottaja. Enää en ole. Minä en ole verottajan asialla. En siis ole siinä mielessä kiinnostunut sinun tuloistasi. Olen sinun puolellasi.

Toivon, että tämä palsta voisi olla avoin, jossa kuka tahansa uskaltaa kysyä mitä tahansa verotukseen liittyvää. Näin alkuvaiheessa toki toivon, että kysymykset liittyisivät kyseiseen postaukseen. Koko ajan menemme "syvemmälle" aiheeseen, joten ehkä sinun mahdollisesti hankala kysymyksesi saa jossain vaiheessa vastauksensa.

Voitaisiin vaikka leikkiä niin, että kysymykset eivät välttämättä liity juuri kysyjän tapaukseen. Saa kysyä "jonkun toisen puolesta". Saa kysyä anonyyminä. Ja voi lähettää sähköpostia.
Nainen, Tyttö, Ihmiset

Toisaalta on kylläkin niin, että verotuskysymykset jos mitkä tuottavat paljon väärinkäsityksiä. Oikean vastauksen saaminen edellyttää oikeaa tilannekartoitusta.



Mervi


4 kommenttia:

  1. Hei!

    Minä teen käsitöitä myyntiin (toistaiseksi ainakin) harrastuspohjalta. Verottajalta olen saanut ohjeen ilmoittaa nettotulo, eli materiaalikulut vähennettynä. Mutta mites muut vähennykset? Mulla on ihan oma "työ"huone kotona jossa teen myyntiin meneviä juttuja. Saanko vähentää esim. lämmityskuluja, tai remonttikuluja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähennyksiä tarkastelemme tuonnempana. Silloin selvitän myös työhuonevähennystä.

      Tässä vaiheessa tarjoan sinulle vain linkin http://portal.vero.fi/public/default.aspx?uielementsize=2&nodeid=9540#Ty%C3%B6huonev%C3%A4hennys

      Pysy kuulolla!

      Poista
  2. Hmm,harrastuspohjalla teen käsitöitä,enimmäkseen kaappiin ja lahjaksi.Joskus olen myös yrittänyt kirppareilla myydä,tuotto erittäin huono.Paikkamaksu miinustaen,tuotto on jääny laihaksi.Ja kirppari paikkana,mielestäni "alentaa"käsityön arvoa,ovat kuitenkin uusia,ei käytettyjä.Kaikki pitäisi myydä tarvikkeiden hinnalla,eikä aina edes sillä,langat ovat aika kalliita,työstä ei kukaan maksaisi.Ihastellaan kyllä laatua.Missä olisi harrastajan paikka myydä tuotteitaan?

    VastaaPoista